perjantai 10. lokakuuta 2014

Sarah Lotz: Kolme

Kolme on kirja kirjan sisällä. Se on tarina Mustasta torstaista 12.01.2012, jolloin neljä lentokonetta putosi muutaman tunnin sisällä toisistaan eri puolilla maailmaa sekä ajasta sen jälkeen. Kolmelta lennolta selvisi yksi lapsi kuin ihmeen kaupalla. Salaliittoteorioita vilisee aina ufoista Ilmestyskirjan Neljään ratsastajaan. Kolme selviytynyttä lasta omaisineen yrittävät vältellä toimittajia ja muita hihhuleita. Samalla herää epäilyksiä, ettei lapsissa ole kaikki kohdallaan.

Olin kuullut kirjasta ja bongattuani sen kirjaston Bestseller-hyllystä tartuin siihen lähes empimättä, mutta melko suurin odotuksin. Kirja houkutteli takakannen perusteellan, mutta emmin lähinnä sen takia, jos kirja olisi liian pelottava. No pelko oli oikeastaan sangen turha. Hieman karmivia ajatuksia se herätti, mutta muuten aika tasaisesta lukukokemuksesta oli kyse.

Ehdottomasti positiivisinta kirjassa oli sen rakenne. Kirja kirjan sisällä oli virkistävä idea ja hyvin toimiva. Kirja eteni Mustasta torstaista eteenpäin niin, että tuleviin tapahtumiin viitattiin vihjailevasti niitä kuitenkaan paljastamatta. Se myös eteni melko jouhevasti. Hieman sekavaan juoneen nähden kirja oli kuitenkin melko koukuttava. Se ei ollut mikään huikea lukukokemus, mutta silti en voinut jättää kirjaa kesken. Lukeminen kesti useita viikkoja, mutta loppuun oli päästävä!

Salaliittoteorioita ja niihin liittyviä juonenkäänteitä oli mielestäni liikaa. Se teki kirjasta jotenkin sekavan. Kirjan loppuratkaisukin jää hieman epäselväksi. En tarkoita, etteikö olisi hyvä, että loppuun jää lukijalle tulkinnanvaraa, mutta tässä sitä jäi ehkä hieman liikaa. Myöskään en oikein ole värjättyjen sivunreunojen fani. Kultareunaiset ymmärrän, mutta mustat ja punaiset ovat minusta aivan turhia. Tämä toki puhtaasti mielipideasia, joka ei vaikuta kirjan sisältöön...

Loppujen lopuksi ihan luettava kirja, jossa hyvä rakenne. Valitettavasti takakansiteksti antaa odottaa enemmän.

Tietoja kirjasta:
Kirjailija: Sarah Lotz
Nimi: Kolme
Alkuperäinen nimi: The Three
Kääntäjä: J. Pekka Mäkelä
Julkaistu ensimmäisen kerran: 2014
Kustantaja: Karisto (2014)
Sivuja: 494
Mistä: Kirjastosta
Arvio: 2,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristit juuri päivääni! Suurkiitos kommentistasi.