maanantai 6. lokakuuta 2014

Enni Mustonen: Mustasukkaiset (äänikirja)

Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoiden toinen osa jatkaa Anna Sofian ja Hilman tarinaa kolme vuotta siitä, mihin Nimettömät päättyi. Anna Sofia on suorittanut ylioppilastutkinnon ja opiskelee Aleksanterin yliopistossa. Lisäksi hän työskentelee opintojensa ohessa saksan opettajan sijaisena Nya svenska samskolanissa eli Lönkkanissa. Anna asuu edelleen vanhapiikatätinsä Augusta Ahlstedtin luona.

Hilma taas asuu perheineen Augusta Ahlstedtin pihapytingissä. Hän on naimisissa toimittaja Artturi Mäkelän kanssa ja heillä on kolmivuotias Voitto-poika. Hilma työskentelee ompelijana ja käytännöllisesti katsoen elättää perheensä. Hilma joutuu kokemaan myös elämää yksinhuoltajana, kun siirtolaisuus vie suomalaisia kohti uusia mantereita. Hilma saa kuitenkin myös tuulahduksen kotopuolesta, kun hänen sisarensa Miina tulee Ahlstedtien taloon piikomaan.

Eletään Helmikuun manifestin ja sortovallan aikaa ja molemmat naiset omalta osaltaan päätyvät vastustamaan sortotoimia. Mutta ei tämäkään kirja jää ilman rakkautta ja pettymyksiä, tulevaisuuden pelkoa, mutta myös onnea. Tosin sanoen elämää Suomen historian mysrkyissä!

Enni Mustonen jatkaa Suomen historian kertomista näiden kahden naisen kautta eikä toinen osakaan tuota pettymystä. Kirja on vangitseva ja etenkin tavallisen arjen kuvaus on parasta kirjassa. Olisin jopa toivonut, että kirja olisi pidempi. Tapahtumat seuraavat toisiaan melko nopeassa tahdissa välillä vähän liiankin nopeasti. Mustonen osaa kirjoittaa erinomaisesti, joten tarina ei luultavasti kärsisi lainkaan, vaikka sivumäärää kasvattaisi, päinvastoin.

Tiedot kirjasta:
Kirjailija: Enni Mustonen (oikealta nimeltään Kirsti Manninen)
Kirjan nimi: Järjen ja tunteen tarinoita II: Mustasukkaiset (äänikirja)
Julkaisuvuosi: 2006 (kirja julkaistu vuonna 2005)
Kustantaja: Otava
Kesto: 6h 51 min
Lukija: Erja Manto
Mistä?: kirjastosta lainattu
Arvio: 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristit juuri päivääni! Suurkiitos kommentistasi.